Vuosikertomus 2023
Yhtiö
kukkuroinmäen käsittelykeskus
biokaasu
laatu ja ympäristö
vuosikertomus 2022
Tehokas käsittely
Etelä-Karjalan Jätehuolto kerää ja vastaanottaa jätteitä Kukkuroinmäen käsittelykeskuksessa, miehitetyillä Hyödyksi-asemilla, ekopisteillä sekä asuinkiinteistöistä. Osa jätteistä toimitetaan suoraan tuottajien terminaaleihin tai käsittelylaitoksiin hyödynnettäväksi ja osa kuljetetaan yhtiön muista vastaanottopisteistä Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen käsiteltäväksi.
Vuoden 2023 aikana Etelä-Karjalan Jätehuollon käsittelemän jätteen kokonaismäärä oli 76 702 tonnia, kun maa-aineksia ei lasketa mukaan.
Kaikista vastaanotetuista jätteistä, kun mukaan lasketaan sekä yhdyskunta- että yritysjätteet, hyödynnettiin 57 % materiaalina ja 33 % energiana ja 8 % loppusijoitettiin kaatopaikalle. ”Muut” (2 %) käsittävät muun muassa vaaralliset jätteet, sähkölaitteet ja autonrenkaat, jotka on toimitettu eteenpäin käsiteltäväksi vaarattomaksi ja hyödynnettäväksi mahdollisuuksien mukaan.
Kukkuroinmäen käsittelykeskuksen loppusijoitusalueelle sijoitettiin vuonna 2023 yhteensä 5 942 tonnia hyötykäyttöön soveltumatonta jätettä. Loppusijoitetusta jätteestä suurin osa oli eristevillaa, asbestia, lasikuitua, lujitemuovia ja PVC-muovia.
Yhdyskuntajätteet
Yhdyskuntajätteitä käsiteltiin vuoden 2023 aikana 38 936 tonnia. Lisäksi tuottajien vastuulla olevia yhdyskuntajätteitä kerättiin tuottajien toimesta Etelä-Karjalan alueella.
Yhdyskuntajätteistä 49 % hyödynnettiin materiaalina. Materiaalihyötykäyttöön toimitettiin kotitalouksilta erilliskerätyt biojätteet sekä miehitetyillä vastaanottopisteillä, ekopisteillä ja asuinkiinteistöiltä kerätyt kierrätettävät pakkausjätteet, metalli ja paperi. Uusina jakeina laskelmassa on huomioitu PALPA:n keräämät pantilliset juomapakkaukset, kompostointi-ilmoituksen tehneiden kotitalouksien biojäte (40 kg/henkilö) sekä jätteenpolton kuonasta erotettu hyötykäyttöön toimitettu metalli. Laskelmassa ei ole huomioitu biokaasulaitoksille toimitettuja kuntien vastuulle kuuluvia jätevedenpuhdistamojen lietteitä.
Biojätteet ja jätevedenpuhdistamojen lietteet käsiteltiin suurimmaksi osaksi Etelä-Karjalan Jätehuollon omalla biokaasulaitoksella. Pieni määrä jätteistä käsiteltiin Kekkilän kompostointilaitoksella, joka sijaitsee myös Kukkuroinmäen käsittelykeskuksessa. Välppäjäte toimitettiin Kekkilän kompostointilaitokselle. Vuoden 2023 aikana biokaasulaitoksen biolinjassa käsiteltiin biojätteitä 5 895 tonnia ja lietelinjassa lietteitä 10 080 tonnia. Tukiaineena käytettiin elintarviketeollisuuden sokeripölyä 314 tonnia, nollakuitua 997 tonnia ja risumurskaa 1 062 tonnia. Typpipitoisuuden säätelemiseksi reaktoreihin syötettiin myös typensidonta-ainetta. Erilliskerättyjen biojätteiden kokonaismäärä oli 5 897 tonnia ja käsiteltyjen puhdistamolietteiden määrä 10 414 tonnia. Erilliskerätyn biojätteen määrä eteläkarjalaista asukasta kohti on 47,2 kg.
Kompostointi-ilmoituksen Etelä-Karjalan jätehuoltoviranomaiselle oli vuoden 2023 loppuun mennessä tehnyt 10 300 kiinteistöä. Kotikompostoidun biojätteen määräksi arvioidaan 40 kg/henkilö vuodessa ja kotikompostoidun biojätteen kokonaismäärä 783 tonnia arvioitiin asukasmäärällä 1,9 asukasta / talous.
Biojätteet ja jätevedenpuhdistamojen lietteitä käsiteltiin vuoden 2023 aikana myös Kekkilän kompostointilaitoksella Kukkuroinmäen käsittelykeskuksen alueella. Kompostointiin toimitettiin biojätettä vajaa 3 tonnia ja jätevedenpuhdistamojen lietteitä 334 tonnia.
Yhdyskuntajätteestä 48 % toimitettiin energiahyötykäyttöön. Energiahyötykäyttöön toimitettiin kotitalouksien kuivajäte ja miehitetyillä vastaanottopisteillä vastaanotetut risut ja energiajäte. Kotitalouksien kuivajätettä toimitettiin vuoden 2023 aikana 18 016 tonnia Fortum Waste Solutionin voimalaitokselle.
Muut jätteet (804 tonnia) käsittävät kotitalouksien vaaralliset jätteet ja sähkölaitteet, jotka on toimitettu käsittelylaitoksiin käsiteltäväksi vaarattomiksi ja osittain hyödynnettäviksi.
Vuoden 2023 aikana yhdyskuntajätettä ei edellisvuosien tapaan loppusijoitettu kaatopaikalle lainkaan.
Erilliskerätyn biojätteen määrä 47,2 kg/eteläkarjalainen asukas vuonna 2023
Erilliskerätyn ja kotikompostoidun biojätteen yhteenlaskettu määrä 53,4 kg/eteläkarjalainen asukas vuonna 2023.
Biokaasun tuotanto biohajoavista jätteistä
Keväällä 2020 toimintansa aloittaneen Kukkuroinmäen biokaasulaitoksen toiminnallisuutta kehitettiin vuoden 2023 aikana. Vuonna 2023 biokaasulaitoksessa käsiteltiin biojätettä biojätereaktorissa 5 895 tonnia ja lietteitä lietereaktorissa 10 080 tonnia. Lisäksi prosesseissa käytettiin tukiaineena elintarviketeollisuuden sokeripölyä, nollakuitua ja risumurskaa.
Vuoden 2023 aikana biokaasusta jalostettua liikennepolttoainetta myytiin BIG-biokaasun tankkausasemilla 1 023 750 kg. Omaa tuotantoa myydystä biokaasusta oli 853 886 kg ja loput ostokaasua muilta biokaasulaitoksilta. Liikennepolttoaineeksi jalostettiin 83 % laitoksella syntyneestä raakakaasusta, tämän lisäksi biokaasua käytettiin laitoksen lämmittämiseen tai poltettiin soihdussa.
Biojätelinjalla muodostuneet rejektivedet toimitettiin luomulannoitekäyttöön. Vuonna 2023 lannoitteeksi toimitettiin 3 753 tonnia rejektivettä. Lietelinjan rejektivettä toimitettiin teollisuuden prosesseihin hyödynnettäväksi 4 813 tonnia. Pieni määrä rejektivesiä jouduttiin vielä ohjaamaan Toikansuon jätevedenpuhdistamolle viemärin kautta.
Maa- ja kiviainekset
Kukkuroinmäen käsittelykeskuksen rakenteissa ja toiminnoissa hyödynnetään jätteenä vastaanotettuja maa- ja kiviaineksia sekä rakennusjätteen rejektejä. Maa- ja kiviaineksia hyödynnettiin muun muassa tiepohjiin ja loppusijoitusalueen rakenteisiin.
Vuoden 2023 aikana vastaanotettiin eriasteisia pilaantuneita maita ja betoneja yhteensä 9 340 tonnia, joista 1 223 tonnia sijoitettiin vaarallisen jätteen loppusijoitusalueelle ja tavanomaisen jätteen loppusijoitusalueelle sijoitettiin 5 082 tonnia. Kompostoimalla käsiteltiin 3 035 tonnia öljy-yhdisteillä pilaantuneita maita. Kaatopaikkakelpoisia maa-aineksia hyödynnetään loppusijoitusalueen rakenteissa.
Vuoden 2023 aikana Kukkuroinmäen alueella hyödynnettiin maa- ja kiviaineksia sekä rejektejä, näistä tiepohjiin, jätteiden peittoon loppusijoitusalueella ja reunavalleihin käytettiin 13 402 tonnia. Kiertotalouskenttien pohjarakenteissa hyödynnettiin 68 571 tonnia betonimursketta sekä tuhkaa ja 2 729 tonnia käsiteltyjä hiekan- ja rasvanerotuskaivojätteitä.
Muille toimijoille toimitetut jätteet
Etelä-Karjalan Jätehuolto toimitti vuoden 2023 aikana hyödynnettäväksi ja käsiteltäväksi seuraavat jätteet:
Kuivajäte, 18 016 tonnia
Määrä: 18 016 tonnia
Hyödyntäjä: Fortum Waste Solution
Hyötykäyttö: Energiantuotanto, metallien osittainen talteenotto (kierrätys)
Biojäte, 5 897 tonnia
Määrä: 5 897
Hyödyntäjä: Kekkilä (vajaa 3 tonnia),
Kukkuroinmäen biokaasulaitos (5 895) tonnia
Hyötykäyttö: Biokaasun tuotanto (liikennepolttoaine), kompostointi, maanparannus
Energiajäte, 1 125 tonnia
Määrä: 1 125 tonnia
Hyödyntäjä: Remeo Refining
Hyötykäyttö: Energiantuotanto
Rakennusjätteen rejekti + murska 1 774
Määrä: 1 774 tonnia
Hyödyntäjä: Remeo Refining
Hyötykäyttö: Energiantuotanto
Metalli, 400 tonnia
Määrä: 400 tonnia
Hyödyntäjä: Konepeikko
Hyötykäyttö: Kierrätys
Lietteet, 10 414 tonnia
Määrä: 10 414
Hyödyntäjä: Kukkuroinmäen biokaasulaitos (10 080 tonnia), Kekkilä (334 tonnia)
Hyötykäyttö: Biokaasun tuotanto (liikennepolttoaine), kompostointi, maanparannus
Tuottajavastuun alaiset jätteet, 145 tonnia
Määrä: 145 tonnia
Hyödyntäjä: Tuottajayhteisöt
Hyötykäyttö: Kierrätys, muu käsittely
Puu ja risut 4 532 tonnia
Määrä: 4 532 tonnia
Hyödyntäjä: Remeo Refining
Hyötykäyttö: Energiantuotanto
Kattohuopa, 37 tonnia
Määrä: 37 tonnia
Hyödyntäjä: Remeo
Hyötykäyttö: Kierrätys, muu käsittely
Kartonki, paperi, 40 tonnia
Määrä: 40 tonnia
Hyödyntäjä: Encore Ympäristöpalvelut Oy
Hyötykäyttö: Kierrätys
Kipsi, 660 tonnia
Määrä: 660 tonnia
Hyödyntäjä: Saint Gobain Finland
Hyötykäyttö: Kierrätys
Vaaralliset jätteet, 62 tonnia + keräyskierros 72 tonnia
Määrä: 62 + 72 tonnia
Hyödyntäjä: Fortum Waste Solution,
Hyötykäyttö: Käsittely vaarattomaksi
Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy
Hulkonmäentie 130
54190 Konnunsuo
1056645-4
Asiakaspalvelu
asiakaspalvelu@ekjh.fi
010 841 1818
Avoinna: ma-pe klo 8-17
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
Saavutettavuusseloste
Sivuilla käytään evästeitä kävijäseurantaan.