Vuosikertomus 2024

Etusivu > Yhtiö > Vuosikertomus 2024 > Kuljetuspalvelut

Kuljetuspalvelut

Etelä-Karjalan Jätehuolto hoitaa kaikkien maakunnan kuntien asukkaiden jätteenkuljetukset. Keskitetysti kilpailutetun jätteenkuljetuksen piirissä on noin 125 000 vakituista asukasta ja lisäksi 21 000 loma-asuntoa.

Kiinteistökohtaiseen keräykseen voi liittyä joko omalla astialla tai useamman lähikiinteistön yhteisellä kimppa-astialla. Haja-asutusalueilla on lisäksi 120 aluekeräyspistettä vakituisten ja vapaa-ajan kiinteistöjen käyttöön, ja lisäksi 20 jätteenkeräyspistettä venepaikkojen ja satamien yhteydessä. Kolmellatoista aluekeräyspisteellä jatkettiin vuonna 2018 aloitettua biojätteiden keräyskokeilua, vuoden 2024 aikana biojätteiden keräyspalvelua lisättiin kuuteen aluekeräyspisteeseen ASKI-hankkeen (Asukaslähtöiset kiertotalousratkaisut) toimesta. 

Vuonna 2024  Etelä-Karjalan Jätehuollon asiakkaista 57 %, eli 31 547 asiakasta, oli kuljetusasiakkaita omilla astioilla,  joista kahden tai useamman kiinteistöjen kimppoja on 1640 kpl eli noin 5 % kuljetusasiakkuuksista. Haja-asutusalueella kiinteistöittäinen jätteenkuljetus ei ole joka paikassa mahdollista ja järkevää, joten jätteenkuljetusreittien ulkopuolelle jäävät kiinteistöt käyttävät jätehuoltopalvelunaan aluekeräyspisteitä. Biojätteiden keräyskohteita oli 12 366, joista kahden tai useamman kiinteistön kimppoja on noin 5 %.

Myös hyötyjätteiden keräys asuinkiinteistöiltä on kilpailutettu keskitetysti. Jätehuoltomääräyksissä on keräysvelvoitteita muovi-, kartonki- ja lasipakkausten sekä pienmetallin osalta. Vuonna 2023 tuli voimaan jätelain mukainen uusi keräysvelvoite pienemmille taloyhtiöille: taloyhtiöiden, joissa on vähintään viisi asuinhuoneistoa, tuli järjestää keräys kartonki-, lasi- ja muovipakkauksille sekä pienmetallille. Muovipakkausten keräyksessä on runsaasti mukana vapaaehtoisesti myös pieniä taloyhtiöitä ja pientaloja.

Etelä-Karjalan Jätehuolto tarjoaa myös monilokerokeräyspalvelua, jossa yhdessä neljään osastoon jaetussa kompaktissa jäteastiassa kerätään muovi-, kartonki- ja lasipakkauksia sekä pienmetallia. Monilokerokeräys soveltuu hyvin etenkin pienille taloyhtiöille ja pientaloille.  Vuoden 2024 lopussa monilokerokeräyksessä mukana oli 1671 kiinteistöä.

Kartonginkeräyksen piirissä on 1795 kohdetta, lasipakkausten keräyksessä 1584 kohdetta ja pienmetallin 1608 kohdetta. Muovipakkausten keräyskohteiden määrä oli vuoden 2024 lopussa 2064. 

Kaikki kiinteistöltä kerätyt pakkausjätteet toimitettiin pakkausjätteiden tuottajien vastaanottoterminaaleihin.

Vuoden 2024 aikana tehtiin yhteensä 1 026 700 jäteastian tyhjennystä. Jäteastioita pestiin 11 672 kappaletta, kuiva- ja biojäteastioiden lisäksi pestiin kartongin ja muovipakkausten keräysastiat kaikilta vähintään kolmen huoneiston taloyhtiöiltä.

Helmikuun alussa jätteenkuljetuksiin vaikutti Auto- ja kuljetusalan lakko. Lakon seurauksena noin 2000 keräyskohteesta jäi jäteastioiden tyhjennykset väliin. 

 

Keräyskohteiden määrä kuvana

Muovipakkausten keräystä on tarjottu vapaaehtoisena lisäpalveluna Imatran ja Lappeenrannan taajamien taloyhtiöille ja pientaloille alkuvuodesta 2017 alkaen. Muovipakkausten keräyksessä oli vuoden 2024 lopussa 2064 keräyskohdetta.

Syksyllä 2019 aloitetun Hyödyksi! -monilokerokeräyksen piirissä oli vuoden 2024 lopussa 1671 kiinteistöä. Hyödyksi! -monilokeroastiassa kerätään kartonki-, lasi- ja muovipakkauksia sekä pienmetallia.

Muovipakkausten keräystä ja Hyödyksi! -monilokeropalvelua tarjotaan kaikissa Etelä-Karjalan kuntien taajamissa.

Muovi- ja monilokeroasiakkuuksien kehittyminen 2017-2023 kuvana
Keräysvelvoitteet kuvana

Kuljetusurakoitsijoina kilpailutetuissa jätteenkuljeuksissa vuoden 2024 aikana toimivat seuraavat jätteenkuljetusurakoitsijat:

  • Lassila & Tikanoja Oyj,
  • LK-Service Oy,
  • Remeo Oy 
  • Verdis Oy

Kuivajätteen kuljetuksia Kukkuroinmäen käsittelykeskuksesta Kotkan Energian hyötyvoimalaan hoiti vuoden 2024 aikana Jareks.

Keskitetyllä kuljetusjärjestelmällä on pystytty muodostamaan ajoreitit tehokkaiksi vähentäen ajokilometrejä ja minimoimaan kuljetusten ympäristövaikutukset. Etelä-Karjalan Jätehuollon oman biokaasun tuotannon, 22.4.2021 avattujen BIG biokaasun tankkausasemien myötä uudet jätteenkuljetusurakat on pystytty kilpailuttamaan vaatimuksena kaasukäyttöinen kalusto. Näin ollen jätteenkuljetusten hiilidioksidipäästöjä on saatu pienennettyä merkittävästi. 

Yhdeksän kunnan asukkaiden jätteenkuljetuksista, siirtokuljetuksista Hyödyksi-asemilta Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen ja  jätteen siirtokuormauksesta Kotkan hyötyvoimalaan muodostui vuonna 2024 yhteensä 934 111 ajokilometriä. Dieseliä kului jätteenkuljetuksissa 142 663 litraa (1 641 MWh). Biokaasua kului 285 463 (3 854 MWh). Käytettäessä biokaasua liikennepolttoaineena ovat  laskennalliset hiilidioksidipäästöt 0 kg. 

 

Kuljetuspalveluiden tunnusluvut kuvana
Jätteenkuljetusten ajokilometrit ja polttoaineenkulutus grafiikkana
Biokaasun ja dieselin käyttö jätteenkuljetuksissa energiansisällön mukaan
BIG-asemat kartalla

 

Kuva. Etelä-Karjalan alueella on käytössä viisi Etelä-Karjalan Jätehuollon BIG-biokaasun tankkausasemaa, jotka sijaitsevat Lappeenrannassa (Eteläkatu 5 ja Kukkoroinmäen käsittelykeskus), Imatralla (Vuoksenniska, Sauramonkuja 5-7), Luumäellä (Kanervatie 4) ja Parikkalassa (Koirniementie 6). Lisäksi maakunnan alueella on Gasumin tankkausasemia, joilla voi tankata joko bio- tai maakaasua.

Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy

Hulkonmäentie 130
54190 Konnunsuo

1056645-4

Asiakaspalvelu

asiakaspalvelu@ekjh.fi

010 841 1818

Avoinna: ma-pe klo 8-17

Aukioloajat ja yhteystiedot

Kukkuroinmäen käsittelykeskus

Hyödyksi-asemat

Lippu_EN
Lippu_EN

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

Saavutettavuusseloste

Sivuilla käytään evästeitä kävijäseurantaan.