Vaaralliset jätteet

 

Kukkuroinmäen käsittelykeskus

Aluekeräys- ja ekopisteet

Hyödyksi-asemat

Vaaralliset jätteet

Puutarhajätteet

Vaaralliset jätteet

Vaarallisia jätteitä kutsuttiin aikaisemmin ongelmajätteiksi. Uusi nimike – vaarallinen – kuvaa kuitenkin tämän jätejakeen merkittävintä ominaisuutta. Vaarallinen jäte voi aiheuttaa väärin käsiteltynä ainakin jonkin asteista vaaraa joko terveydelle tai ympäristölle. Sen vuoksi vaarallisia jätteitä ei saa heittää tavalliseen roskikseen tai viemäriin, vaan ne tulee toimittaa varta vasten niille osoitettuihin vastaanottopaikkoihin. Näin ne saadaan käsiteltyä asianmukaisesti vaarattomiksi.

Koti- ja maataloudet saavat tuoda vaaralliset jätteensä (max. 250 kg kerrallaan) aina ilmaiseksi kaikille Hyödyksi -asemille, Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen tai kiertäviin keräyksiin. Nestemäiset ja jauhemaiset vaaralliset jätteet jätetään vastaanottopaikkoihin suljetuissa astioissa, mieluiten alkuperäispakkauksissaan.  200 litran tynnyreistä peritään tynnyrinhävitysmaksu vastaanottohinnaston mukaisesti.  Lääkejätteiden vastaanotto on järjestetty apteekeihin.

Yritysten vaarallisten jätteiden vastaanotto on keskitetty Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen (vastaanotto hinnaston mukaisesti). 

Huom! Tynnyreistä peritään hinnaston mukainen tynnyrin hävitysmaksu.

maalipurkit

Vaarallisiin jätteisiin kuuluvat

  • Maalit, liimat, lakat ja näillä aineilla likaantuneet tarvikkeet ja työvälineet
  • Aerosolit
  • Hapot, emäkset, liuottimet
  • Torjunta-aineet
  • Pakkas- ja jarrunesteet
  • Öljyt, öljynsuodattimet ja muut öljyiset jätteet
    (Huom! Pidä mustat ja kirkkaat jäteöljyt toisistaan erillään)
  • Loisteputket ja energiansäästölamput
  • Akut, paristot
  • Lääkkeet ja elohopeakuumemittarit palautetaan apteekkeihin
  • Paristot sekä pienakut
    palautetaan niitä myyviin liikkeisiin

Vaarallisiin jätteisiin eivät kuulu

  • Räjähteet > soitto hätäkeskukseen p. 112
  • Ilotulitteet > Myyjille, maahantuojille
  • Kylmälaitteet > Sähkölaitteiden keräykseen
  • Kaasupullot > Jälleenmyyjille
  • Retkikeitinten kertakäyttöiset kaasupullot, vajaat hiihihappopatruunat > Kukkuroinmäen käsittelykeskus, Hyödyksi-asemat
  • Jauhesammuttimet > Sammuttimia myyviin tai niitä huoltaviin liikkeisiin (Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen)
  • Halogeenilamput, hehkulamput > Kuivajätteisiin
  • Ledilamput > sähkölaitteiden keräykseen
  • Kyllästetty puu > Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen
    tai Hyödyksi -asemille, alle 250 kg erät maksutta
  • Asbesti > Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen, alle 250 kg erät maksutta
paristo

Paristojen kierrätys

Paristot palautetaan niitä myyviin liikkeisiin.

Lue lisää paristojen oikeaoppisesta käsittelystä kierrätyksestä www.paristokierratys.fi

Vaarallisten jätteiden keräyskierrokset 2024

Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy järjestää yhteistyössä Fortum Waste Solutions Oy:n kanssa vaarallisten jätteiden keräyskierroksen kaikissa Etelä-Karjalan kunnissa kevään ja kesän 2024 aikana.

Keräyksessä vastaanotetaan koti- ja maatalouksissa syntyneitä vaarallisia jätteitä kuten akkuja, jäteöljyä, maaleja, liuottimia, torjunta-aineita, loisteputkia, lääkejätteitä ja kiinteitä öljyisiä jätteitä.  Öljyauto on mukana osalla kierroksia (mainittu aikataulun yhteydessä). Öljyauton mukana ollessa 200 l öljytynnyrit imetään tyhjäksi ja tynnyrit jäävät tuojalle. Suuremmista maatilojen öljyeristä voi sopia noudon tilalta, puh. puh. 010 755 1625.

Vanhentuneet lääkkeet voi palauttaa apteekkeihin ja paristot ja pienakut kaikkiin myyntipaikkoihin. Sähkö- ja elektroniikkaromua, asbestia tai kyllästettyä puuta EI OTETA vastaan. Edellä mainittujen aikojen jälkeen alueille ei saa jättää jätteitä.

Katso kuntakohtaiset keräysaikataulut kunnan nimeä klikkaamalla.

Vaarallisia jätteitä otetaan vastaan Hyödyksi-asemilla ympäri vuoden. Katso asemien aukioloajat tästä.

Lappeenranta 22.4.2024 (Kivisalmi, Pallo, Lapvesi-Tirilä, Karhuvuori, Harapainen, Keskusta, Leiri)

ei öljyautoa mukana!

Kivisalmi, 15.00-15.20, Kivisalmenkatu, urheilukenttä

Pallo, 15.40-16.00, Satamatie 29, hiekkakenttä​

Lapvesi-Tirilä, 16.20-16.40, Nosturikatu 1, Teboil, D-automaatin P-alue

Karhuvuori, 17.20-17.40, Eteläkatu / Karhuvuorenkatu, risteys, hiekka-alue , ekopiste Karhuvuorenkatu 1

Harapainen, 18.00-18.20, Tarulankatu / Harapaisentie, risteys / levikealue

Keskusta, 18.40-19-00, Valtakatu, ammattikoulun tekonurmi, P-alue

Leiri, 15.00-19.00, MIEHITETTY, Puhakankatu 9, Prisma (Lentäjäntien puoleisen P-alueen pääty)

Lappeenranta 23.4.2024 (Partala, Mustola, Muukko, Hakali, Lauritsala)

ei öljyautoa mukana!

Partala, 15.00-15.20, Hiekkastentie 53, Partalan entinen koulu

Mustola, 15.50-16.20, Mustolankatu 48, jääkiekkokaukalo

Muukko, 16.50-17.10, Ilottulantie 25, hautausmaan P-alue

Hakali, 17.40-18.10, Hovinkatu, Hovinpellon urheilukentän P-alue

Lauritsala, 18.30-19.00, Lauritsalan tori, K-market, P-alue

Lappeenranta 25.4.2024 (Mattila-Mäntylä, Rutola, Uus-Lavola, Sammonlahti, Kourula, Kuusimäki)

ei öljyautoa mukana!

Mattila-Mäntylä, 14.15-14.35, Mattilan lampi ja urheilukenttä (Käenkaarelta kääntyvä pisto)

Rutola, 15.00-15.20, Munterontie 216, Rutolan VPK:n piha

Uus-Lavola, 15.45-16.05, Raviradantie 13, raviradan P-alue

Sammonlahti, 16.50-17.10, Sammontori 2, P-alue, Mainion piha

Kourula, 17.35-17.55, Paatsamakatu, kääntöpaikka tien päässä

Kuusimäki, 18.20-18.45, Huhtiniemenkatu 27, kääntöpaikka tien päässä

Lappeenranta 26.4.2024 (Nyrhilä, Sinkkola, Haapajärvi, Vainikkala, Rapattila, Nuijamaa, Karhusjärvi, Korkea-aho)

öljyn imuauto mukana kierroksella

Nyrhilä, 13.20-13.40, Nyrhiläntie 57, metsästysseuran / kylätalon piha

Sinkkola, 14.10-14.30, Sinkkolantie 118 / Viipurintie, risteys (eteläpää), hallin piha

Haapajärvi, 15.00-15.20, Vainikkalantie 765, Haapajärven kylätalo

Vainikkala, 15.50-16.20, Rajamiehentie / Hiivaniementie risteys, rautatieaseman P-alue

Rapattila, 16.50-17.10, Rapattilantie 566, kuivaamo, 400 m ennen Juvakkalantien risteystä

Nuijamaa, 17.40-18.10, Pihkalanjärventie 3, entisen kaupan piha (Disas)

Karhusjärvi, 18.30-18.50, Nuijamaantie / Martinpellontie, risteys, saha / kenttäsirkkeli

Korkea-aho, 19.20-19.50, Toikkalantie 513, Okon hallin piha

Ylämaa 6.5.2024

öljyn imuauto mukana kierroksella

Tani, 9.00-9.20, Tanintie / Penttasentie, risteys

Sirkjärvi, 9.50-10.10, Ylämaantie 2505, Sirkjärven seurojentalon piha

Säämälä / Nutikka, 10.40-11.00, Rummuntie 218, Nutikan lava

Villala, 11.30-11.50, Timperintie 26, Villalan hautausmaan P-alue

Leino, 12.20-12.40, Leinontie / Tuohikkaantie, risteys

Hujakkala, 13.40-14.00, Vaalimaantie / Väkeväläntie , risteys, seurojentalo

Ylijärvi, 14.30-14.50, Mätöntie 37, muistomerkki talomuseota vastapäätä

Ihaksela, 15.20-15.40, Kasarintie / Kirpuntie, risteys

Kirkonkylä, 16.10-16.30, Varikkotie 5, paloasema

Simola, 17.00-17.20, Rikkiläntie 993, Skanfas Oy:n portti

Hytti, 17.50-18.10, Hytintie 88, Hytin VPK:n talo

Joutseno 7.5.2024

öljyn imuauto mukana kierroksella

Parjala, 11.00-11.30, Parjalantie 71, Parjalan entinen koulu

Ravattila, 11.40-12.10, Penttiläntie 635, Ravattilan entinen koulu

Penttilä, 13.10-13.40, Penttiläntie / Suokumaantie, risteys

Kuurmanpohja, 13.50-14.10, Kuurmanpohjantie / Suokumaantie, risteys

Ahola, 14.30-14.50, Aholantie 752, Aholan nuorisoseuran talo, P-alue

Korvenkylä, 15.30-15.50, Pihlajatie 1, ekopiste

Jänhiälä, 16.20-16.45, Rantatie 720, Jänhiälän entinen koulu

Likosenlahti, 17.15-17.45, Joutsenon venesatama, sataman jätekatos

Pulp, 18.05-18.35, Kangastie 4, kaupan piha

Joutsenon keskusta, 14.00-18.00, MIEHITETTY, Keskuskatu 4, Piranan P-alue (ei öljyautoa!)

Lemi 14.5.2024

öljyn imuauto mukana kierroksella

Kuukanniemi, 11.30-12.00, Raikulitie 23, liikekeskus

Telamäki, 12.20-12.40, Haapaharjuntie / Mikkelintie, risteys

Huttula, 13.00-13.20, Mikkelintie / Huttulantie, Nisosen kauppa

Nisola, 13.40-14.00, Sairalantie / Kurkelantie, entinen kauppa

Pöllölä, 14.20-14.40, Pöllöläntie (59), ”Olkun verstas”

Jalkosalmi, 15.20-15.50, Uimintie / Kuhasensaarentie, levähdysalue

Uimi, 16.20-16.40, Uimitie / Kotalahdentie,  Aapelin asema

Ruomi, 17.00-17.20, Ruomintie 358, entinen koulu

Lemin kirkonkylä, 17.40-18.10, Iitiäntie 4, liikekeskus

Juuresaho, 18.25-18.45, Iitiäntie / Juvolantie, risteys

Savitaipale 15.5.2024

öljyn imuauto mukana kierroksella

Monola, 8.00-8.15, Uimintie 2, aluekeräyspiste

Heitunlahti, 8.50-9.05, Kauliontie 6, ekopiste

Ahonikki, 9.45-10.00, Taskusillantie 7, urheilukenttä

Kirvesniemi, 10.30-10.45, Mikkelintie 2033, aluekeräyspiste

Peijonsuo, 11.15-11.30, Kiesiläntie 275, ekopiste

Olvenlampi, 11.55-12.10, Pitkämäentie 6, ekopiste

Partakoski, 12.50-13.05, Partakoskentie / Pylköntie, muistomerkki

Hyrkkälä, 13.45-14.00, Taipalsaarentie 521, aluekeräyspiste

Tukiala, 14.45-15.00, Talviniementie 2, ekopiste

Pettilä, 15.30-15.45, Kuivasensaarentie 1184, ekopiste

Taipalsaari 21.5.2024

öljyn imuauto mukana kierroksella

Vehkataipale, 11.00-11.20, Kanavakuja 7, Vehkataipaleen koulu

Rehula, 11.50-12.10, Suur-Saimaantie / Mantereentie, risteys

Levänen, 12.30-12.50, Leväsentie 14, kiekkokaukalo

Haikkaanlahti, 13.10-13.30, Savilahdentie / Vitsaintie 1, urheilukenttä

Taipalsaari, 14.00-14.30, Rauhamäentie 1, paloasema

Saimaanharju, 14.50-15.20, Kuhatie 12-14, K-kauppa Niivan piha

Kuivaketvele, 15.35-16.00, Pukkiniementietä n. 300 m, venelaituri /ranta

Merenlahti, 17.00-17.30, Orjainniementie 11, kylätalon piha

Ruokolahti 22.5.2024

öljyn imuauto mukana kierroksella

Äitsaari, 8.00-8.30, Suurvalkeantie 4, ekopiste

Salosaari, 8.50-9.10, Kaljaniementie 1

Hauklappi, 9.50-10.10, Hauklapintie 220, kylätalo

Utula, 10.40-11.10, Utulantie 1045, kauppa

Syyspohja, 11.30-11.50, Puumalantie 2031, ekopiste

Virmutjoki, 12.30-12.50, Puumalantie 967, Kauppakasino / ekopiste

Eräjärvi, 13.10-13.30, Ahvosenkyläntie 4, ekopiste

Pohjalankila, 14.00-14.20, Pohjalankilantie 1892, ekopiste

Kaiturinpää, 14.50-15.10, Mustakulkkulantie 3, ekopiste

Oritlampi, 15.30-15.50, Lietlahdentie 9, ekopiste

Imatra 29.5.2024 (Rautio, Kaukopää, Kymälahti, Salopeltola, Karhusuo, Teppanala, Imatrankoski)

öljyn imuauto mukana kierroksella

Rautio, 12.00-12.20, Niskapietiläntie 2, Kurosen piha

Kaukopää, 12.40-13.o0, Ruokolahdentie 27, Kolmen Ristin kirkko, P-alue

Kymälahti, 13.20-13.40,Vesikatu, uimarannan P-alue

Salopeltola, 14.00-14.30, Jäppilänniementie 728, seurojentalo

Karhusuo, 14.50-15.10, Karhusuontie 367, Vennon piha

Teppanala, 15.30-15.50, Karhusuontie 1, Disa’s Fish P-alue

Imatrankoski, 16.30-19.30, MIEHITETTY, Onnelankaarto ekopiste, kesäteatterin takana (ei öljyautoa!)

Imatra 30.5.2024 (Sotkulampi, Rajapatsas, Hallikkala, Meltola, Tainionkoski, Karhumäki, Vuoksenniska)

öljyn imuauto mukana kierroksella

Sotkulampi, 12.00-12.20, Kuoriaisenkuja 3

Rajapatsas, 12.40-13.00, Imatrankoskentie 22, SEO:n piha

Hallikkala, 13.30-13.50, Hallikkalantie 43, Arposen saha

Meltola, 14.10-14.30, Alkutaival 1, entisen koulun piha

Tainionkoski, 14.50-15.10, Saimaantie 3, VPK:n piha

Karhumäki, 15.30-15.50, Joutsenonkatu 34, ekopiste

Vuoksenniska, 16.20-17.00, Peltolankatu 45, entinen hyötyjätepiste

Parikkala 4.6.2024 (Kumpu, Uukuniemi, Niukkala, Tarnala, Saari, Kesusmaa, Intsilä, Kinnarniemi, Melkoniemi)

öljyn imuauto mukana kierroksella

Kumpu, 8.00-9.00, Kummuntie 581, aluekeräyspiste

Uukuniemi, 9.30-10.00, Uukuniementie 1012, kirkonmäki

Niukkala, 10.20-10.50, Uukuniementie 1, ekopiste, rekkaparkki

Tarnala, 11.20-11.50, Niukkalantie 496, aluekeräyspiste

Saari, 12.05-12.35, Akapohjantie 2, ekopiste

Kesusmaa, 12.50-13.20, Yhdystie 4, urheilukenttä

Intsilä, 13.35-14.05, Louhimontie 1, aluekeräyspiste

Kinnarniemi, 14.30-15.00, Kuutostie / Matikaisennurkantie, risteys

Melkoniemi, 15.40-16.10, Melkoniemensalontie 2, ekopiste

Parikkala ja Rautjärvi 5.6.2024 (Koitsanlahti, Parikkala, Särkisalmi, Simpele, Torsansalo, Asemanseutu, Miettilä, Niskapietilä, Huhtasenkylä)

öljyn imuauto mukana kierroksella

Koitsanlahti, 8.30-9.00, Kuutostie 470, Iloisen pässin maalaispuoti

Parikkala, 9.15-9.45, Parikkalantie 44, paloasema

Särkisalmi, 10.00-10.30, Rinnekatu 1, ABC-rekkaparkki / ekopiste

Simpele, 11.15-11.45, Roihankatu 2, Simpeleen S-market, P-alue

Torsansalo, 12.15-12.45, Torsansalontie 1040, entinen koulu

Asemanseutu, 13.20-13.50, Rautjärventie 88, ekopiste

Miettilä, 14.20-14.50, Kasarmitie 8, aluekeräyspiste

Niskapietilä, 15.15-15.45, Niskapietiläntie 1005, Vähikkälän entinen koulu

Huhtasenkylä, 16.00-16.30, Niskapietiläntie 140-146, Niskapietilän museotie

Luumäki 12.6.2024

öljyn imuauto mukana kierroksella

Risulahti, 8.00-8.20, Saarentie 2, vanha Shell

Suoanttila, 8.50-9.10, Laappaantie 107, Seurapirtti, aluekeräyspiste

Karhunkylä, 9.30-9.45, Heikkiläntie 685, aluekeräyspiste

Kirkko, 10.10-10.25, Konttimäentie 8

Luotola, 11.05-11.20, Patolahdentie 1, aluekeräyspiste

Kurvila, 11.55-12.15, Kurvilantie 506, levähdyspaikka

Kaitjärvi, 12.50-13.15, Somerharju, Venäläisenkyläntie 1

Kannuskoski, 13.50-14.15, Väliväyläntie 829, kauppa

Viuhkola, 14.50-15.10, Viuhkolantie 381, entinen koulu

Munne, 15.30-15.45, Syväkoskentie 17, aluekeräyspiste

Kätökangas, 16.15-16.30, Ellolantie 9, ekopiste

Taavetti, 17.00-17.30, Linnalantie 42, S-market Taavetti