Jätehuolto Suomessa ja siten myös Etelä-Karjalassa perustuu kuntien väliseen yhteistyöhön. Parhaillaan vireillä on hankintalain muutos, joka romuttaisi nykyisen toimivan jätehuoltojärjestelmän ja toisi huomattavia lisäkustannuksia asukkaiden jätehuoltoon.

Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n omistaa 9 kuntaa, joiden omistusosuudet määräytyvät asukaslukujen mukaan 2,3 prosentista 50,3 prosenttiin. Hallitusohjelman mukaisessa lakimuutoksessa kaavaillaan kuntaomisteisiin yhtiöihin 10 % vähimmäisomistusvaatimusta. Alle 10 prosenttia omistavat kunnat (Etelä-Karjalassa 7 kuntaa) joutuisivat organisoimaan jätehuoltonsa muulla tavalla. Muutoksella tavoitellaan säästöjä ja kilpailun lisääntymistä. Jätehuoltoon sovellettaessa seuraukset olisivat kuitenkin täysin päinvastaiset.

Jo nykyisin Etelä-Karjalan Jätehuolto hankkii tarvittavat palvelut osaavalla ja avoimella kilpailutusmenettelyllä markkinoilta. Kuljetus-, käsittely-, konetyö-, suunnittelu-, ym. palveluhankintojen arvo on noin 50 % yhtiön liikevaihdosta eli noin 9 miljoonaa euroa vuodessa.

Koko Suomen kuntajätehuollossa vastaava luku on noin 300 miljoonaa euroa. Omana työnä Etelä-Karjalan Jätehuollossa tuotetaan vain biokaasulaitoksen operointi sekä asiakaspalvelu, jäteneuvonta ja tukipalvelut.

Jätehuoltoyhtiöiden pakkopilkkomisessa omaisuuden jakaminen kuntien kesken olisi erityisen hankalaa. Esimerkiksi Etelä-Karjalan Jätehuollon toimialueella on investoitu alueellisen jätehuoltojärjestelmän kehittämiseen viimeisen 20 vuoden aikana 51 miljoonaa euroa. Pääosa tuosta summasta on kohdistunut jätekeskus- ja jäteasemaverkoston kehittämiseen sekä ympäristöinvestointeihin (mm. biokaasulaitos ja biokaasun tankkausasemat), jotka palvelevat kaikkia yhtiömme omistajakuntia ja kuntalaisia.

Ennen kaikkea muutos romuttaisi nykyisen modernin jätehuoltojärjestelmän ja veisi omistajakunnat 30 vuoden takaiseen aikaan, jolloin jätehuoltoa alettiin kehittää ylikunnallisena yhteistyönä. Muutoksen läpivienti aiheuttaisi huomattavat lisäkustannukset. Lopputuloksena olisi osaamiseltaan vajavaiset organisaatiot ja asiakkaille merkittävästi nykyistä kalliimmat jätehuoltopalvelut. Kilpailu ei tämän kaiken jälkeen olisi lisääntynyt yhtään.

Mika Suomlainen, toimitusjohtaja
mika.suomalainen(at)ekjh.fi, puh. 010 841 1802